Kohti parempaa henkistä hyvinvointia

Psykoterapeutti (Kela-pätevyys) ja psykologi Helsingissä

Palvelua 35 vuoden kokemuksella

Valmistuin psykologiksi Tampereen yliopistosta vuonna 1976. Voit tarkistaa pätevyyteni Valviran Terhikki-palvelustaMinulla on Kela-pätevyys yksilöterapiaan ja ryhmäpsykoterapiaan.

Yliopistolla opintoihini kuului psykoterapiaryhmään osallistuminen kerran viikossa vuoden ajan, mikä innosti suuntautumaan terapiatyöhön. Opiskelin pääaineena psykologiaa ja sivuaineina kasvatustiedettä, sosiaalipolitiikkaa, sosiologiaa ja tilastotiedettä.

Psykodynaamisen yksilöterapian peruskoulutuksen lisäksi olen saanut koulutusta kognitiivisessa terapiassa, parisuhdeterapiassa sekä ryhmäpsykoterapiassa. 

Työotteeni on perhekeskeinen, kantaaottava ja annan jatkuvasti palautetta. Vaikka koulutukseni on psykodynaaminen, yliopisto-opintojeni aineyhdistelmä osoittaa, että korostan työssäni vuorovaikutuksen vaikutusta ja selvittelyä.

Monipuolinen työkokemus

Työskentelin Helsingin kaupungin palveluksessa 31 vuoden ajan, eli pääosan työurastani. Toimin psykologina, johtavana psykologina, perheneuvolan johtajana ja aluepäällikön sijaisena.

Minulla on 30 vuoden kokemus myös lasten psykoterapiasta. Olen toiminut useissa päiväkodeissa konsulttina, ja nuorempana pidin viisaat vanhemmat -kursseja. Vuosien karttuessa olen siirtynyt vähitellen aikuispsykoterapian pariin.

Ota yhteyttä ja kysy lisää!